Perheen ekologinen unelmakeittiö syntyi rohkeista ratkaisuista ja turvallisista materiaaleista

Vilkunan nelihenkisen perheen uuden keittiön kotimaiset, turvalliset ja kestävät materiaalit tuovat mielenrauhaa lapsiperheen arkeen. Toimivat tila- ja kodinkoneratkaisut paransivat keittiön käytettävyyttä. Lähes koko talon kattavassa remonttiprojektissa Puustellin henkilökunnan asiakaspalveluvalmius oli avainasemassa.

Remonttia suunnitellessaan Tiina ja Markus Vilkuna toivoivat ratkaisuja keittiön toiminnallisuuteen, kuten työtasojen oikeaan korkeuteen, perheen tarpeisiin sopiviin laitteisiin sekä materiaalinvalintaan. Puustellin Miinus-keittiö vakuutti pariskunnan välittömästi.

Ratkaisut ja rohkeus löytyivät suunnittelijan avulla

Keittiöremonttia suunnittelevaa huolestuttaa usein suuri vastuu kokonaisuuden onnistumisesta. Monille keittiöremonttiin liittyvät asiat ovat uusia. Urakoitsijoiden luotettavuus, materiaalivalinnat ja toimivat tilaratkaisut herättävät kysymyksiä. Myös Vilkunan perheellä oli toiveita uuden keittiön materiaalien ja toimintojen suhteen, mutta he olivat epävarmoja siitä, miten ne kaikki nivotaan toimivaksi kokonaisuudeksi. Vilkunat kertovat saaneensa sisustussuunnittelija Virpi Kinnuselta myös rohkeutta ratkaisuihin, joita eivät itse olisi uskaltaneet tehdä.

”Virpin ehdotuksissa on ollut sopivasti omaa ja uutta. On ollut hienoa luottaa jonkun toisen ammattitaitoon. Valintojen tekeminen on yllättävän vaikeaa, jos ei ole silmää näille asioille. Ei riitä, että valitsee omia lempivärejä – pitää osata katsoa, ettei tule liikaa värejä ja toisaalta missä voisi vähän revitellä. Virpi on osannut ottaa toiveemme huomioon hienosti, sillä keittiö tehdään tietenkin meitä varten”, kertoo Tiina Vilkuna.

Turvallisuus ja kotimaisuus olivat merkittävä syy siihen, että tykästyimme tähän keittiöön. Se on arvojemme mukainen. Materiaalien ja rakenteiden taustalla on paljon kotimaista asiantuntemusta ja työtä. Voimme olla varmoja keittiössä käytetyistä materiaaleista. On turvallinen ja rauhallinen olo siitä, että tämä on laadukas ja hyvä käyttää, kertoo Tiina Vilkuna.

Toimiva ja ekologinen keittiö tekee arjesta sujuvan – ja on turvallinen

Perheen äiti Tiina Vilkuna kertoo, että vasta nyt keittiön valmistuttua todella huomaa suunnitelmissa tehtyjen pienten ratkaisujen merkityksen kokonaisuudelle:
”Isot altaat helpottavat tiskaamista, ja tasot on helppo pitää puhtaana – eikä niissä näy lika heti. Lisätila on tullut tarpeeseen, ja kaapit menevät kiinni nätisti. Pienet yksityiskohdat vaikuttavat paljon arjen kokemukseen. Keittiössä on otettu huomioon paljon sellaista, jonka merkitystä tavallisessa arjessa ei osannut alkuun edes ajatella.”

Vilkunan perheen keittiön haaste oli ruokapöytä. Ahtaaseen tilaan sopivaa, lapsiperheen tarpeisiin sopivaa pöytää ei tahtonut löytyä. Sisustussuunnittelija, Puustelli-kauppias Virpi Kinnunen ratkaisi asian tavalla, jota Vilkunat eivät osanneet odottaa.
”Virpi osasi ajatella tilaan pyöreän ruokapöydän. Ratkaisu säästää tilaa ja pöytä on keveän näköinen tilassa, ja pöytälevyn materiaali on sama kuin keittiön työtasoissa. Keraaminen taso on helppohoitoinen ja turvallinen, ja juuri meille sopiva materiaaliratkaisu. Meillä touhutaan keittiössä kuumien ja kylmien astioiden kanssa, eikä sitä tarvitse varoa”, iloitsee Tiina Vilkuna.

Myrkyttömästä ja formaldehydivapaasta materiaalista mittatilaustyönä asiakkaalle toteutettu pöytä oli myös sisustussuunnittelijalle ensimmäinen. Kinnunen kuitenkin sanoo, että halu tehdä kohteesta viimeistelty kokonaisuus ja auttaa asiakasta kannustivat kokeilemaan uutta.
”Tämä on hyvä esimerkki siitä, että meillä halutaan viedä kohteet loppuun asti ja palvella asiakasta tunteja laskematta”, summaa Kinnunen.

 

Luotettava asiakaspalvelu antaa mielenrauhan

Markus Vilkuna arvostaa Puustellin asiakaspalvelun sujuvuutta. Remontti sujui vaivattomasti, ja asentajien työ oli luotettavaa. Haasteisiin vastattiin nopeasti, ja esimerkiksi remontin aikana hajonneen kaapinoven tilalle saatiin pian uusi. Perheenisän mieltä luotettava asiakaspalvelu rauhoittaa:
”Se tuo mielenrauhaa. Jos ongelmia tulee, ne on helppo hoitaa. Keittiöremontissa puhutaan isoista rahoista, niin sitäkin tärkeämpää on se, että meillä on hyvä takuu remontille ja sellainen olo, että olemme saaneet rahoille vastinetta.”

Vilkunat ovat onnellisia, että saivat Puustellin ja Kinnusen ammattitaidon tuekseen:

Hämmästelimme, että vieläkö nykyäänkin saa näin hyvää palvelua, sitä ei osannut odottaa! Palvelu ei ollut tyrkkyä, vaan ammattimaista – sitä arvostimme todella paljon. Meidät otettiin asiakkaina huomioon. Asiakaspalvelu on ollut Puustellin ehdoton valtti.

Vilkunoiden 3 vinkkiä keittiöremonttia suunnittelevalle:

  1. Pohdi, milloin haluat toteuttaa remontin. Lomailetko sen ajan, vai haluatko olla itse remontoimassa?
  2. Mieti, mitkä ovat omat voimavarasi. Teetkö remontin itse vai ulkoistatko sen ammattilaiselle? Etsi itsellesi sopiva asiantuntija, ja luota hänen ammattitaitoonsa.
  3. Pohdi nykyistä keittiötäsi. Haluatko uusia sen kokonaan vai säästää jotakin? Mieti, ketkä keittiötä käyttävät ja mitä siellä tehdään. Laittaako keittiössä kerralla iso porukka ruokaa, vai oletteko tavallisesti kahdestaan? Panosta tunnistamiisi tärkeisiin keittiön osiin. Niin varmistat, että ne ilahduttavat vuosia.

Puustelli Miinus on ekologisuutta arvostavan ja laadusta tinkimättömän valinta

Puustellin Miinus-mallistoon valitut myrkyttömät materiaalit ja valmistusmenetelmät varmistavat sen, että keittiö on puhdas ja turvallinen jokapäiväisessä käytössä.
Oletko pohtinut keittiöremonttia, mutta et tiedä mitä keittiöllesi voisi tehdä? Suunnittelijamme auttavat sinua löytämään juuri sinulle sopivat ratkaisut, oli kyse sitten värivalinnoista tai kodinkoneiden sijoittelusta.

Varaa aika ilmaiseen suunnitteluun
Lue lisää ekologisen keittiön esikuvasta, Puustelli Miinus-mallistosta

Jatkaaksesi artikkelien lukemista, sinun tulee liittyä Puustellin uutiskirjeasiakkaaksi.

Remontoija
Rakentaja

Uutiskirjeasiakkaana pääset lukemaan kaikki remonttikoulun artikkelit ja saat tietää uutuuksista, tarjouksista ja Keittiögalleriaan ladatuista uusista kuvista. Tilatessasi uutiskirjeen liityt Puustellin asiakasrekisteriin ja varmistat, että saat ajankohtaiset tiedot aina henkilökohtaisesti sähköpostiisi.

Kiitos tilauksestasi!

Nyt voit jatkaa remonttikoulun artikkeleiden lukemista.

Uutiskirjeasiakkaan saat tietoa keittiön remontoinnista, uutuuksista, tarjouksista ja Keittiögalleriaan ladatuista uusista kuvista.

KIITOS VIESTISTÄSI!

Otamme Sinuun pikimmiten yhteyttä ja jutellaan lisää keittiöremontistasi.

Kiitos uutiskirjetilauksestasi!

Onnea arvontaan!
Arvonta suoritetaan 12/2018.
Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Uutiskirjeasiakkaan saat tietoa keittiön remontoinnista, uutuuksista, tarjouksista ja Keittiögalleriaan ladatuista uusista kuvista.